keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Näyttötyö












Aloitin näyttöni tekemisen tiistai aamulla. Tehtäväni oli rakentaa uusi seinä uudelle teemalle. Aikaa näytön tekoon meni n. kaksi päivää. Teeman nimi oli '70S vibes.

Aloitin pyyhkimällä pölyt kaikilta tasoilta ja siistimällä hyllyt. Tämän jälkeen tein rungon seinään jota muunsimme Vikken kanssa aina jos parannettavaa löytyi tai tila alkoi loppumaan. Rungon tekemisellä säästää paljon aikaa ja muutoksien teko helpottuu huomattavasti.

Kun runko oli saatu päätettyä, aloin täyttää seinää. Koot pitää olla tarkassa järjestyksessä ja henkareiden täytyy olla sopusuhtaisesti koko rekillä levitettynä. Vaatteiden pitää olla tasapainossa ja värit asetellaan niin että seinä "rauhoittuu" ja se ei olisi liian sekava. Kyseisessä teemassa oli kaksi selvää väriä, kirkas oranssi ja punertavat värit, ja sininen ja vihertävän sävyt. Vaatteita yhdisti valkoinen väri.
Seinään tuli kolme fronttia, yksi paidalle ja kaksi mekoille. Tilaa oli vaatteisiin nähden vähän joten pinoista piti tehdä suorat ja siistit että kaikki mahtuisi.

Kun kaikki vaatteet oli saatu paikoilleen, oli aika höyryttää vaatteet. Pusseissa vaatteisiin tulee helposti ryppyjä, joten ne pitää höyryttää että ne näyttävät hyviltä. Tässä seinässä oli paljon vaatteita jotka oli valmistettu materiaaleista jotka menevät ryppyyn helposti joten höyryttäminen oli tärkeä vaihe.

Sitten oli aika laittaa esilla "assa" eli asusteet. Tässä teemassa niihin kuului kasseja ja gladiaattorisandaalit. Sandaalit aseteltiin niin että fronttien kohdalla ne osoittavat eteenpäin, muuten sandaalit olivat vaaka asennossa.

Lopuksi ylähyllylle vaihdettiin uusi juliste teemaan liittyen. Näin asiakas näkee miltä vaatteet näyttävät päällä ja asiakas saattaa saada ideoita asun kokoamiseen.


EasyLed

Yksi asiakastöistämme oli EasyLedin oleskelutila missä asiakkaat voivat odotella rauhassa omaa vuoroaan ja showroom missä EasyLedin henkilöstö voi esitellä helposti omia tuotteitaan.

Lähdin hekaam omalla ideallani yksinkertaisuutta ja neutraalia maailmaa. Väreinä toimi valkoinen, musta ja EasyLedin pääväri, ruohon vihreä. Viherkasveja, matto missä oli hieman vihreää... Ja sitten pieniä LED-valoja! IKEAsta löysin valolistaa, mikä on helppo kiinnittää seinään tai vaikka sohvan alle tuomaan tunnelmavalaistusta!

Omasta ideastani pääsen kertomaan paremmin vähän ajan päästä sillä tiedostot ovat muistitikullani ja tikku kotona,!

Taitto

  • Otsikko - Houkuttelee ihmisen tutustumaan tekstiin
  • Ingressi - Otsikon alla oleva pieni ja ytimekäs tekstipätkä
  • Leipäteksti - Se juttu. Se mitä ihminen lukee jos lukee. Täytyy olla selkeää, kiinnostavaa ja kuviin liittyvää.
  • Kuvat ja kuvatekstit - Sisäistää sanoin mitä kuvassa on. Kuviin täytyy aina laittaa kuvaajan nimi.
  • Marginaali - Painamaton alua kuvien ja tekstin ohella.
  • Fontit - Määrittää isosti miltä teksti koko sivu näyttää. Fontin täytyy olla helppolukuinen.

Nämä termit tulevat väkisinkin vastaan jos on missään tekemisissä lehtien kanssa. Saimme tehtäväksi tehdä omat lehtijutut ja taittaa ne niin että ne voisi vaikka lähettää samantien lehteen ja painattaa.
Jorma Hinkka // g2


Salo Design



Yksi asiakkaistamme oli Hely Sainio-Lehtovirta. Hänen sisustusliikkeensä muutti uuteen osoitteseen ja meidän piti tuottaa hänelle some kamppanja. Aluksi meidän luokka jaettiin kahtia, toiset kuuluivat "vanhaan" tiimiin ja loput "uuteen". Vanhojen eli meidän tiimin tehtävä oli ennakkomarkkinointi eli mainostimme medialle ja ihmisille että Helyn liike on muuttamassa uuteen paikkaan, menkää sinne katsomaan.

Kokosimme SOTE puolen aulaan kunnon pahvilaatikko rykelmät ja aloimme kuvamaan otoksia jotka oikein huokuivat sanaa "muutto". Pahvilaatikot vähän vinossa, kenkäpari erillään ties missä, suklaapapereita...you name it. Jossain vaiheessa piipahdettiin autotielläkin kuvia ottamassa. Jännitystä elämään eks nii.

Itse pidin tästä työstä tosi paljon, aihe oli aika freesi ja se että kuvat saivat kuitenkin olla aika vapaita niin helpotti asiaa ja teki työstä paljon mielekkäämpää!

American Car Show 2016




Saimme asiakastyöksi toteuttaa osasto yhdelle seuralle American Car Show-tapahtumaan. Saimme seuran nimeltä AMC Club Finland ry. Heidän osastolleen tuli Studebaker ja Rambler autojen malleja, joiden mukaan aloimme suunnittelemaan sopivaa teemaa. Teemamme painottui rankasti 50-luvun poparttiin, ja sen huomasi hyvin osaston ulkonäössä. Käytimme rajuja värejä, vanhoja sarjakuvahahmoja ym. mikä viittasi 50-lukuun tai sen ajan taiteeseen.

Kävimme myös Malmin lentokentällä tutustumassa halliin jossa messu pidettiin. Tätä ennen pidimme pienen palaverin meidän luoka, järjestäjien ja toisen koulun tiimin kanssa. Etukäteen piti olla 20 kysymystä valmiina jotka voitaisiin kysyä (vaikka läheskään kaikkia ei kysytty...)
Tästä kuvia myöhemmin kunhan vanhan kännykkäni saan haltuuni! Hallissa oli silloin valtavasti erilaisia lentokoneita, joiden seassa kuljimme ja saimme kuvan päähän miltä halli näytti.

Tämän jälkeen palasimme kouluun ja aloimme tuli pepun alla säätämään osastoa. Piti mitata, piirtää, suunnitella... Kaikkea siihen mahtui. Hikeä valui ja vlillä kohdattiin mielipiteissä mutta muuten saatiin omasta mielestä homma hyvin kasaan.

Visuops



  • Tunnistettavuus
          Jos asiakas on ennen vieraillut kysesien yhtiön tai henkilön osastolla, hän saattaa tunnistaa                   osaston uudestaan seuraavalla kerralla jos teema ei muuteta ja se pidetään uniikkina.
  • Elämeksyllisyys
          Jotta asiakas viihtyisi osastolla kauemmin kuin pari sekunttia, esittelijöiden pitää olla                           ystävällisiä ja avuliaita, muttei liian tungeksivia. Elämys syntyy kun asiakas on tyytyväinen                 osastoon ja lähtee sieltä hyvin mielin.
  • Värit
          Värit ovat iso tekijä messuosastossa. Jotta asiakkaan kiinnostus heräisi, värien ja muotojen                  pitää olla silmiä miellyttävä, tai välillä hieman ärsyttäväkin.
  • Houkuttelevuus
          Houkuttelevuutta lisää yleensä oheistuotteet tai muuten eroavat messuosat. Säkkituolit,takat,ym
  • Ensivaikutelma
          Niin kuin kaikessa, ensivaikutelm yleensä määrittää, puhuuko asiakas osastosa ja levittää tietoa           muille vai onko osasto vain yksi muiden joukossa.


  • Ennakkomarkkinointi
  Ennakkomarkkinoinilla tarkoitetaan tapahtuman markkinointia ennen tapahtumaa. Tähän sisältyy suurin osin mediamarkkinointi ja julisteet, esitteet, ym.
  • Logistiikka
Isommat kalusteet ja rakennumateriaalit tuodaan rekoilla ja muilla isoilla tavarankuljetusautoilla.
  • Jälkimarkkinointi
Tapahtuman jälkeinen markinointi. Lehtiartikkelit, arvostelut, kiitospostaukset, ym. Arpajaiset jossa voittaja julkistetaan tapahtuman jälkeen. Kiito
  • Kutsut
Julkiset ja yksityiset, kutsutaan kävijöitä mediassa sekä paperilla.
  • Opastukset
Kyltit, kangasjulisteet, liput, viirit
  • Pysäköinti ja ruokailu
Pysäköinti pitää hoitaa kauan ennen tapahtumaa ja sen pitää vastata ennustettua kävijämäärää. Ruokailupaikkoja pitää olla ainakin yksi, vaikka siinä olisikin vain pari ruokalajia.


  • Rakenneratkaisu
Rakenteille täytyy tehdä tarkat piirrokset ja suunnitelmat valmiiksi, ettei vaikeuksia pääse syntymään.
  • Näyttelygrafiikka
Hyvä keino saada oma messuosasto erottumaan muista. Kerää huomiota ja saattaa inspiroida muita
  • Osallistaminen
Hanki osastolle jotain aktiviteettia, johon ihmiset voivat osallistua. Arvonnat, tikan heitto ym.
  • Pystyttäminen
Pyydä aina ammattilaiselta apua kun pystytät messurakenteita.
  • Sloganit
Lyhyt ja helppo muistaa. Kannattaa pistää hyvin esille että ihmiset lukevat sen ja muistavat.
 


  • Pukeutuminen
Pukeutumisen täytyy olla siistiä ja asujen pitää sopia osastoon teemaan. Kaikilla olisi hyvä olla samat vaatteet jos mahdollista.
  • Jaettavat materiaalit
Karkit, avainnauhat, mukit... Lista on pitkä. On hyvä tarkistaa etukäteen viime vuoden kävijämäärä ja sen perusteella tilata tuotteet.
  • Messukalusteet
Yleensä messupaikoilta saa vuokrattua kalusteita, mutta kannattavampaa yleensä on ostaa omat kalusteet, mitä voi käyttää jatkossa ilman maksua.
  • Henkilöstön valmennus
Henkilökuntaa täytyy hieman valmentaa ennen h-hetkeä. Kännykät esiin vain tauoilla, tervehditään osastolle tulijoita ja ollaan muutenkin ystävällisiä.
  • Tarjoilu
Varma tapa saada ihmisiä tulemaan. Karkit ovat yleisin ja parhain tapa saada esim. lapsiperheet mukaan.
  • Suurkuvat
Kannattava ratkaisu jos haluat tulla helposti nähdyksi.


  • Ripustusratkaisut
Ripustusratkaisut pitää suunnitella hyvissä ajoin. Kuinka korkea katto on? Onko mahdollista koota ristikoita mihin ripustaa?
  • Valaistus
Valaistuksella on iso merkitys osaston ulkonäköä ajatellen. Kohdevalaisimilla voi suunnata tärkeän pisteen osastolla tai luoda tunnelmaa.
  • Matot
Mattoja saa vuokrattua messupaikalta. Värejä ja materiaaleja on laidasta laitaan.
  • Teippaukset
Teippauksilla voi mm. mainostaa yrityksiä,
  • Säilytys
Säilytksen järjestämiseen kannattaa myös varata aikaa. Takit eivät voi lojua nurkissa, ja kassit on hyvä pitää pois ulkopuolisten silmistä.
  • Siivous
Siivous on tärkeä vaihe. Osasto pitää siivota koko tapahtuman ajan ja varsinkin sen jälkeen. Siibous tehdään itse tai SOL hoitaa asian maksua vastaan.




  • Suunnitelma
Suunnitelma helpottaa ja nopeuttaa työn kulkua. Ehdoton ennekuin mitään muuta aletaan työstämään.
  • Tarjoukset
Kannattaa vertailla eri hankintapaikkoja keskenään niin saat parhaat hinnat.
  • Toimitusajat
Muista tilata kaikki niin että ne ehtivät ajoissa perille. Kysy toimitusaikaa aina tarjouksen yhtedessä.
  • Painovalmiit tiedostot
Täytyy olla 100% valmiit. Yritys ei niitä lähde muokkaamaan, joten jokainen virhe menee omaksi syyksi.
  • Hankintapaikat
Katso Tarjoukset.

Työssäoppiminen UCOB








Olen ollut työssäoppimassa Kampin United Colors of Benettonilla. Aika täällä on mennyt todella nopeasti, tekemistä on ollut todella paljon ja missään vaiheessa ei ole ollut tylsää.

Ekat viikot menivät talon sääntöjä opetelessa. Viikkaus on iso osa työkuvaani ja aluksi tuntui mahdottomalta viikata niin siististi kuin muut osasivat, mutta kaikki tsemppasivat ja antoivat vinkkejä ja rakentavaa palautetta, ja nyt voin sanoa että viikkaus sujuu hyvin omasta mielestä! Viikkauksen lisäksi olen oppinut miten seinät rakennetaan ja miten vaatteet saa viikattua esille niin, että jos vaatteessa on yksityiskohtia, se saadaan esille hyvin.

Viikkojen kuluessa olen saanut auttaa seinien rakentamisessa, tehdä itse jopa joitakin seiniä. Olen pari kertaa auttanut rakentamaan Sisleyn näytteikkunan joka on ollut aina oma kokemus, sillä joka kerralla näyteikkunaan on tullut hienoa rekvisiittaa ja rakennettavaa.

Nyt lähiaikoina teemat on saatu kasaan ja nyt pyritään myymään aikaisemmintulleita tuotteita ja tuomaan niitä varastosta. Tämä on haasteellista, sillä teemat eroavat aina jotenkin ja ne pitäisi saada harmoniaan. Värien pitää sopia yhteen ja pysyä rauhallisina ym ym...

Tällä hetkellä on menossa yhdeksäs viikko, eli kaks viikkoa enää jäljellä! Kesä on jo saapunut tänne Helsinkiin ja olem nyt asunut Rastilassa työssäoppimisen ajan. Vaikka porukka täällä onkin ollut vähän villiä niin mukavaa on ollut adua vihdoin yksin! Täältä on mennyt 20 minuuttia metrolla Kamppiin, eli ei pitkä matka.

Odotan tulevaa kahta viikkoa innolla!