sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Päivä johtajana - päivä

Oltiin sitten Camillan kanssa keskiviikkona 22.4 Toisessa Keksissä. Päivän aiheena oli seurata miten mentorimme työskentelee työpaikalla.
 Päivämme alkoi kello yhdeksän ja loppui kolmelta. Mentorinamme toimi Mikko, joka johti mainostoimistoa sekä kahvilaa.
 En ollut ennen käynyt Toisessa, joten tämä oli aivan uusi kokemus. Ensin meille esiteltiin työntekijöitä, jonka jälkeen aloimme siivoamaan yhtä heidän työpöytäänsä. Sen jälkeen Mikko joutui menemään omille asioilleen, joten jäimme mainostoimiston puolelle hääräämään.
 Pian menimme erään nais työntekijän kanssa tutustumaan kahvilapuoleen, ja saimme jopa ilmaiset kahvit. Sain jopa juotua sitä vähän, en yleensä perusta kahvista paljoakaan. Sen jälkeen vietimme aikaa korttia pelaten ja odottaen että Mikko palaisi. Sillä aikaa tutkimme myös pientä luomutuote myymälää, joka on kahvilan yhteydessä. 
Koska en ollut muistanut ilmottautua puhelimitse ajoissa, Mikko ei ollut varannut tarpeeksi isoa autoa meille. Tämän takia jouduin jäämän kahvilaan, kun Camilla ja Mikko lähtivät seurakunta talolle.
Sillä aikaa sain seurata samaisen naistyöntekijän Illustrator työskentelyä kun hän teki lahjakorttia ja mainoslipukkeita asiakkaille. Oli se vähän sujuvampaa ku meidän touhuaminen täällä...
Päivä oli ihanan rento eikä kiirettä ollut mihinkään, saimme hyvän kokemuksen.
Suosittelen osallistumaan jos näitä vielä tulee! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti