torstai 3. joulukuuta 2015

Työpukeutuminen

Stockmann noudatti perus pukeutumistyyliä visualistilla, kaikki pitää olla tummaa. Tummien vaatteiden tarkoitus on ettei visualisti herätä huomiota kun hän liikkuu ja tekee työtään, ettei hän vedä huomiota itseensä esillepanosta.
Stokkalla en saanut työvaatteita paitsi paidat, sillä ne olisi pitänyt tilata. Sain kuitenkin pussukam mihin sai kaikki tarvikkeet, avaimen ja muut tarvittavat työkalut. Mukaan kannatti myös ottaa villatakki, koska ilmastointi vaihteli todella paljon.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Värejä ja kuvioita,aika simppelii.

Pidettiin viime viikon perjantaina ihan erilainen päivä. Meille iskettiin tehtävälaput eteen ja pensselit kouraan. Tehtävänä siis oli maalata,piirtää sutata, ihan mitä vaan lapussa käskettiin tekemään. Eri kuvia ja tuherruksia piti olla yhteensä sata, joten siinä tuli vähän hoppu kun aikaa oli kolme ja puoli tuntia. Oli omana kokemuksenaan aika jännä ja inspiroiva kylläkin,tykästyin heti läpipiirtoon!

maanantai 23. marraskuuta 2015

Myymälän kalustoa

Ikkuna


Pöytä
Seinä



Myymälän suunnittelun ABC

Näyteikkunat 
Näyteikkunasta asiakas vetää johtopäätöksen, tuleeko hän sisään vai ei.

Mainosmateriaalit
Materiaalia joka mainostaa myymälää somessa ja kadun kulmilla. Julisteet, bannerit ym.

Sommittelu ja ryhmittely
Sommittely ja ryhmittely tasapainottaa kokonaisuutta.

Tilan käyttö
Tilaa täytyy käyttää tehokkaasti mutta myymälä ei saa vaikuttaa täyteen ahdatulta.

Valaistus
Valaistus helpottaa asiakasta huomaamaan esim. mallinuken jonka vaatteet mukautuvat taustaan.

Hintaviestintä
Hintalaput ym. Pitää sopia myymälän ilmeeseen.

Myymäläkalusteet
Sisältää hyllyt, tuolit, rekit kaapistot ym. kalusteet joihin tulee tuotteita tai on muuten esillä myymälässä. Värien pitää kohdata myymälän värien kanssa ja tietty teema tuo rauhallisuutta ja luo miellyttävän kokonaisuuden.

Sisäänkäynti
Sisäänkäynti antaa asiakkaalle ensivaikutelman liikkeestä, joten sisäänkäynnin pitää olla kutsuva.

Esillepanot
Esillepanoilla havoinnollistetaan asikkaalle kuinka tuotetta voisi käyttää ja lisätään ristiinmarkkinoinnin mahdollisuutta. 

Asiakaskierto
Kalusteet sijoitellaan niin että asiakkaiden huomio kohdistuu tiettyyn spottiin.

Kohtaamisjärjestys
1. Etutila
2. Keskitila
3. Seinusta

maanantai 9. marraskuuta 2015

Työssäoppiminen Stockmannilla


Olen tässä ollut nyt kolme viikkoa Turun Stockmannilla töissä ja tänään lähti neljäs viikko käyntiin. Olen viihtynyt todella hyvin, työkaverit ovat ystävällisiä ja avualiata. Töitä on riittänyt joka päivä aina loppuun asti, varsinkin kun aletaan olla tässä joulun lähellä.
Asun tämän ajan yhen parhaan kaverini luona Liedossa (Kiitos Ruth
).

Ensimmäinen viikko meni paljolti tutustumisen merkeissä. Opettelin suunnistamaan harvinaisen isossa varastossa, palauttelin mieleen miten vetää rullakkoa ilman että on kantapäät auki ja käsittelemään mallinukkeja varoen. Ekalla viikolla alkoi myös joulutorin rakennus, minne tiivistettiin kaikki joulukoristeet. Kaikkeen purkamiseen, järjestelyyn ja viimeistelyyn meni yhteensä viikko. Pääsin myös tekemään Pentikin ykköspöydät. Alla hieman kuvia.








Seuraava viikko meni nukkeja pukien ja pöytiä ehostaen. Sain pukea naisten takkiosaston kolme nukkea uusiksi ja sitten pääsin tekemään Globalin asusteopöydän uusiksi. Aika kului todella nopeasti kun näitä väsäili, mutta tykkäsin tosi paljon!




Kolmannella viikolla viettettiin Kauneden juhlaa-viikkoa jolloin tuli paljon tarjouksia ja kantiksia ( kanta-asiakasetuja ) kosmetiikkaosastolle. Vaikka en hirveästi tässä tullut mukaan, sain silti seurata sivusta kun ammattilaiset hääräsivät tietoisesti omissa osastoissaan. Itse pystyttelin joulukuusia muiden visujen kanssa ja vietin aikaa hieman lastenosastolla. Kokosin aika lailla myös Stokkan omia joulukoristeita. Niitä oli kasoiksi asti ja välillä tuli ääneenkin kysyttyä että millon tää kidutus loppuu.
Sitten tuli perjantai ja mentorini päätti pitää näyttöni sinä päivänä. Ei siinä paljon ehtinyt jännittämään kun ohjeet iskettiin käteen ja sitten mentiin.




Näyttööni kuului Brand of the Month-pisteen uudelleen suunnittelu ja toteutus. Piti saada Cristelle, Noom ja Global mukaan yhteen jokaiseen nukkeen. Aikaa oli vähän yli kaksi tuntia mutta pidin pään kylmänä ja etenin vaihe vaiheelta. Vaikka siinä hikeä välillä virtasi, olin todella tyytyväinen lopputulokseen ja sain todella paljon positiivista palautetta. 





torstai 8. lokakuuta 2015

Tapahtuman markkinointi

BLOCKFEST

Tehtäväksi annettiin seurata jonkin tapahtuman markkinointia. Itse en oikein ikinä seuraa mitään tapahtumaa ellen itse ole menossa, mutta huomasin että Blockfest ilmoitti itsestään n. puoli vuotta jo ennen koko taoahtumaa. Taphtumalle tehtiin omat sosiaalisen median sivut joista pystyi seuraamaan jotenkin tapahtuman edistymistä. Julisteita alettiin levittämään kuukausi ennen tapahtumaa.

Avoimet ovet 8-9.10

Avoimet ovet järjestettiin taas kerran, ja meillä visuilla oli iso osa tämän kertaista tapahtumaa. Omiin tehtäviin kuului keskiviikkona Venemestarinkadulla Visupisteellä oleminen. Olin pisteen luona kolme ja puoli tuntia. Tehtäviini kuului omasta alastamme ketominen kiertäjille ja pisteen edustaminen. Tämän jälkeen palasin Hyvonille ja aloitimme kuvausjärjestelyt. Aiheena oli Halloween joten eikkasimme itsemme...rumiksi. Itse meikkasin itseni haamuksi ja sitten alettiin kuvaamaan. Kuvista tuli todella hyviä ja iso plussa oli että Kuiron leipomo sponssasi meille leivokset siitä hyvästä että annamme kuvia heille mainoskäyttöön.


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Pentik




Saimme tehtäväksi suunnitella Pentikille uusi myymäläsuunnitelma sekä trendialue uudelle tuotesarjalle nimeltä Metsikkö. Työskentelimme ryhmissä, yksin tästä ei olisi näin pienellä aikarajalla selvinytkään. Ylhäällä näkyy oma suunnitelmani Metsiköstä sekä uuden myymälän pohjapiirros.

Habitare 2015

Habitare 2015 pidettiin perjantaina 11.9. Tapahtuma oli tuttu jo viime vuodelta, joten osasin itse jo suunnistaa ympäri messukeskusta. Ruoka oli ylihinnotettu mutta muuten tapahtuma oli positiivinen yllätys. Ehdimme kiertelemään vain neljä tuntia, mutta aika kului nopeasti. Voisin harkita jopa meneväni vapaaehtoisesti ensi vuonna itsekseni.








Huomasin, että luonto oli lähellä kävijää tämän vuoden Habitaressa. Oli kierrätystä, paljon puumateriaaleja ja muita luonnonvaraisia tuotteita. Seinissä oli metsäprinttejä, pohjoismaiden eläimiä seikkaili tauluissa ja yhdellä osastolla oli avotuli. Maanläheisyys näkyi hyvin useassakin osastossa, joten visuaalisesti koko tapahtuma miellytti silmää. Ilmapiiri tapahtumassa ei ollut niin muotista valettu kuin viime vuonna, oli enemmän tilaa liikkua ja ilmapiiri oli rento ja ihmiset ystävällisiä. Osastoille uskalsi mennä tutustumaan ja henkilökunta tuli oma-aloitteisesti esittelemään omia näkemyksiään ja tuotteitaan.





torstai 27. elokuuta 2015

Tiimityö

Miten otan oman tilani?

En ala tekemään muiden hommia jos he siihen itse pystyvät mutta eivät vaan jaksa. Yritän toimia itsenäisesti, mutta uskallan pyytää apua jos en työssäni pysty etenemään.

Miten saan kaikki mukaan?

Yritän olla rehti kaikkia kohtaan ja arvostaa heidän panostaan työssä. Yritän antaa rakentavaa palautetta että motivaatio työtä kohtaan nousisi.

DARE Steissillä

DARE, Amazing Race, liikuntapäivä ja siinä ohella pidettävä keikkapäivä lähestyvät kovaa vauhtia. Käytiin eilen koko luokan kanssa läpi tehtävät niin, että jokaiselle riittää jotakin.

Viivi, Sofi ja Jenniina lähtevät tiistaina vesileikkaamaan. Minni hoitaa julisteet,niiden levityksen sekä paidat. Mä, Mari, Jenniina, Camilla, Enni, Minni ja Maikki ilmoitetaan lukioille sekä yläkouluille mitä tapahtuu ja mennään esittelemään visualisti alaa plansseilla.

Julisteiden jako onkin sitten isompi homma.

Sini ja Minni: Kauppatori
Sofi: Paimion lukio, bussipysäkit
Hannah: Perniön yhteiskoulu, kunnantalo, info-taulu, kaupat, Narikka ja bussipysäkit
Jenniina: Raisio ja Turun bussipysäkit
Anni ja Liina: Salon alue
Viivi: Halikon alue

----------

Niko Säkkinen: Nikon pitäisi tulla tekemään moottoripyörä stuntteja.

Pop up - kampaamo:  Salon AMOn parturi-kampaaja opiskelijat tulevat kahdeksan tekemään kampauksia, joihin Glitter sponsoroi heille asusteet.

Graffittipaja:  Jontte tekee Steissin skeittihallin seinälle yhden isomman graffitin, jonka tekoon sinäkin saat osallistua! Käy nykäisemässä häntä hihasta ja saat ohjeistusta tekoon.

Putoavat ilmapallot: Päivän päätteeksi katosta pudotetaan ilmapalloja missä saattaa olla palkinto!

Spekti: Pääesiintyjämme on Spekti!

Visualistipiste/ Trash Design: Mainostamme omaa alaamme tällä pisteellä.

Opo piste: Opot pitävät omaa pistettään jonka suunnittelimme.

Kahvila: Salon seudun ammattiopiston catering puolelta tullaan tarjoilemaan syötävää.

---------

* Tapahtumaan olisi mukava saada joku nuoria kiinnostava puhuja. Esim. blogaaja,vlogaaja...

* Jotain toiminnallista, missä voisi tehdä itselle hyödyllsiä asioita.

Tilannekatsaus

Mitä olen tehnyt?

Olen suunnitellut plansseja mitä viedään koululle ja kuvannut niitä varten kuvia. Olen soitellut eri yläasteille ja sopinut tapaamisia. Olen käynyt ostamassa maalit ja teipin ja maalannut Trash Design seinää. Olen kuvannut tapahtuman sivuille kuvia.

Missä olen onnistunut?

Olen mielestäni onnistunut palauttamaan Illustraattorin käytön itsenäisesti. Uskallan soittaa paikkoihin ilman että stressaan ja hiukset muuttuvat harmaiksi. En enää sekoile sanoissani ja pystyn sopimaan tapaamisaikoja ilman että sekoan niissä. Olen onnistunut käyttämään enemmän paperia muistiinpano välineenä kuin medialaitteita.

perjantai 21. elokuuta 2015

Henkilökohtaiset tavoitteet

Se olisi sitten paluu takaisin arkeen! Kesäloma meni melkein pikakelauksella, oli sen verran puuhaa! 

Ja arkeen palaaminen myös meinaa että blogi palaa henkiin! Tehtäväksi tuli kertoa omista tavoitteistamme ja miten saan ne saavutettua.
•Yritän keskittyä opiskeluun paremmin.
•Yritän olla aktiivinen ja tuoda mielipiteitäni enemmän esille.
•Aion vähentää kännykän käyttöä tunneilla ja jättää syömisen pois! :-)
•Yritän parantaa työtahtiani!

Mielestäni tämä lukuvuosi on lähtenyt hyvin liikkeelle, vähän on sählinkiä tullut tapahtumamme Daren takia. Mutta uskon että onnistumme ja jatkamme opintoja taas hieman enemmän oppineina. 

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Tapahtuman suunnittelua



Tällä hetkellä meillä on työn alla oman tapahtuman suunnittelua. Alettiin ryhmäsn kanssa pohtimaan teemaa ja ideoita, jotka vetäisi mahdollisimman paljon porukkaa mukaan. Me eioikeen muuta keksitty kuin se että koomikko oisi kiva ja nimi voisi päättyä -fest sanaan. Kun alettiin käymään koko luokan kanssa ideoita läpi, sieltä pomppasi heti tosi hienoja ideoita, esim fitness tapahtumaa,räppäreitä,vlogaajia...

Odotan innolla miten tää tapahtuma järjestyy, viime vuonna järjestetty oli ihan sairaan hieno!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Autoteipit

Ensimmäisenä asiakastyönä sekä ryhmätyönä teimme SSAO autoihin uudet kamppanjateipit. Ryhmäämme kuuluu minä,Minni ja Aino. Aloitimme ideoinnin väreistä ja muodoista. Halusimme pysyä paljolti SSAOn autojen omissa teippiväriessä, joten lähdimme soveltamaan niistä eri sävyjä. Päädyimme pieniä asteita kirkkaampiin värieihin.
Ideana oli kans, että tarrat eivät edustaisi vain tiettyä aikaa, vaan hakuaika jatkuisi koko ajan. 
 Minni ahkerana maalasi meidän logon kirjaimet, joten saimme ihan oman fontin tarroihin. Sen jälkeen menimme kuvaamaan autoja, jotta voisimme laittaa tarrat suoraan Illustratorissa.
 Tämä asiakastyö ei ollut ollenkaan niin vaikea kun ajattelin, joten saimme tämän suhtkoht nopeasti alta pois. Tykkään todella paljon tarrojen ja planssin lopullisesta ulkonäöstä. Loppujen lopuksi tät olin ihan hauska tehdä!


YES

Toinen asiakastyömme tuli samaan aikaan autoteippien kanssa. Miedän piti suunnitella YES-yritykselle messuosasto tuleviin Taitaja 2015-kisoihin. Meidän piti suunnitella heidän osastolleen nasiten ja miesten pukeutuminen, aktiviteetti, teema, ilmaisjakelu tavarat, kalusteet sekä paljon muuta. Suunnitelmat tehtiin taas ryhmissä.

Ensin luimme YES-yrityksen graafisen ohjeistuksen ja aloimme miettimään logoa ja värejä osastoon. Päädyimme käyttämään ohjeistuksen väreistä hieman lempeämmät versiot. Vaatetuksessa päädyimme valkoisiin T-paitoihin, jossa olisi kaksi erilaista logoa jotka suunnittelimme. Alaosana toimi mustat farkut.

Aktiviteetiksi kehitimme Mukavuus alue-pelin, jossa pääsi etenemään aina kun suoritti annetun tehtävän. Kun pääsi maaliin, sai täyttää lappusen ja osallistua Carlingsin lahjakortin arvontaan.

Osastolle suunnittelimme banderollin johon olisimme printanneet kuvia ja tekstin "yritä itsesi".
Kalusteiksi ajattelimme baaripöytää sekä kahta korkeaa tuolia.

Ilmaisjakelu tavaraksi ajattelimme kertakäyttö tatuointeja YEssin logolla sekä iPhonen emojeilla.


Päivä johtajana - päivä

Oltiin sitten Camillan kanssa keskiviikkona 22.4 Toisessa Keksissä. Päivän aiheena oli seurata miten mentorimme työskentelee työpaikalla.
 Päivämme alkoi kello yhdeksän ja loppui kolmelta. Mentorinamme toimi Mikko, joka johti mainostoimistoa sekä kahvilaa.
 En ollut ennen käynyt Toisessa, joten tämä oli aivan uusi kokemus. Ensin meille esiteltiin työntekijöitä, jonka jälkeen aloimme siivoamaan yhtä heidän työpöytäänsä. Sen jälkeen Mikko joutui menemään omille asioilleen, joten jäimme mainostoimiston puolelle hääräämään.
 Pian menimme erään nais työntekijän kanssa tutustumaan kahvilapuoleen, ja saimme jopa ilmaiset kahvit. Sain jopa juotua sitä vähän, en yleensä perusta kahvista paljoakaan. Sen jälkeen vietimme aikaa korttia pelaten ja odottaen että Mikko palaisi. Sillä aikaa tutkimme myös pientä luomutuote myymälää, joka on kahvilan yhteydessä. 
Koska en ollut muistanut ilmottautua puhelimitse ajoissa, Mikko ei ollut varannut tarpeeksi isoa autoa meille. Tämän takia jouduin jäämän kahvilaan, kun Camilla ja Mikko lähtivät seurakunta talolle.
Sillä aikaa sain seurata samaisen naistyöntekijän Illustrator työskentelyä kun hän teki lahjakorttia ja mainoslipukkeita asiakkaille. Oli se vähän sujuvampaa ku meidän touhuaminen täällä...
Päivä oli ihanan rento eikä kiirettä ollut mihinkään, saimme hyvän kokemuksen.
Suosittelen osallistumaan jos näitä vielä tulee! :)

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kaverijohtajuus – mitä se on?

Noh,yhden myöhästymisen takia sain tehtäväkseni kirjoittaa aiheesta kaverijohtajuus. Ensin piti lukea esseepankista teksti, ja tässä mielipiteeni;

Itse koin tekstin hyvänä. Olen tällä hetkellä itsekkin ryhmäjohtajana kolmen hengen tiimissä. Tekstistä jäi parhaiten mieleen tämä lause: kaverijohtajana olet ihminen. Teksti oli valaiseva ja samaistuin tekstiin todella paljon, varsinkin epävarmuuden kohdalla. Kun ei ole tottunut johtamaan ennen, on todella vaikeaa lähteä siitä samasta annetusta hetkestä johtamaan asiakastöitä.

Teksti antoi paljon vinkkejä miten edetä johtajana ryhmässä ja nyt voin aina lukea noita kyseisiä lauseita kun alkaa ahdistamaan tai stressaamaan.

Voisin itsekkin tutustua kyseiseen kirjan, joka mainitaan tekstissä aika monta kertaa. Neuvot inhimillisyydestä sekä kuuntelusta herättivät kiinnostuksen jatkaa tämän tiimin johtamista.

Eipä tässä kai sitten muuta, tänään alkaa viikonloppu niin ei tarvitse ihan heti miettiä johtamista!

torstai 29. tammikuuta 2015

Myymälätilaskannaus

Anttilalla on kolme pääsisäänkäyntiä joista pääsee suoraan vaatetus- ja kenkäpuolelle,kodinpuolelle sekä Toppariin eli tekniikka puolelle.

Kun astuu vaate- ja kenkäpuolelle,edessä seisoo heti ykköspöytä. Siinä on yleensä mallinukke, jolla on päällä uusimpia tuotteita mitä Anttilaan on saapunut. Sen vieressä saattaa olla hyllyköitä joissa on tarjouksia ja uutuuksia myös. Vaatepuolen yhteydessä on myös kosmetiikapuoli,johon kuuluvat meikit,hiustuotteet ym.

Kun taas astuu keskimmäisestä ovesta sisään,avautuu kodinpuoli, jossa itse työskentelin työssäoppimisen ajalla. Kodinpuoleen kuuluvat sisustus,lelut ja pelit,lamput sekä matot. Joulun aikaan kodinpuolen päätyyn tulee myös "Joulutori" jossa myydään joulukoristeita sekä valoja. Kaikki osastot erottuvat helposti; toisella puolella on lakanat ja toisella puolella taas ovat pyyhkeet ja muut suihkutarvikkeet. Heti kun astuu sisään niin ympärillä on ykköspöytiä. Niihin yleensä laitetaan tarjous- tai kamppanjatuotteita.

Viimeisenä muttei vähäisenä,tulee Toppari aka TopTen. Siellä myydään Anttilan elektroniikka- ja muut sähkötarvikkeet. Itse en ehtinyt hirveästi paikkaan tutstua,mutta osaan etsiä sieltä tarvittaessa tuotteita.


 Jouluinen Anttila osasi pitää hyvin tunnelman mukana. Katossa roikkui joulukoristeita,lattiassa oli liimattuja lumihiutaleita ja hintakylteissä oli jouluisia kuvioita. En saanut hirveästi kuvia otettua mikä näin jälkikäteen tietenkin harmittaa. 

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tyylikortit

Huuuh,tää tehtävä tuli jo viime vuonna! Ite en ois varmaan hilmannut ellei Wilassa ois näkyny. Itse en oikeen ole askartelu-leikkely-ihminen joten tässä meni hetki.


✎ Houkutteleva ✎ Katseenvangitsija ✎ Nostalginen ✎ Helppokäyttöinen ✎

✎ Hauska ✎ Leikkisä ✎ Kiinnostava ✎ Rento ✎

✎ Voimakas ✎ Selkeä ✎ Painostava ✎ Tärkeä ✎


keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Muistutuksia Illustraattorista

Tänään kertasimme pitkästä aikaa kunnolla Illua. Oli se päässyt jo hieman kahden kuukauden aikana unohtumaan, joten kuuntelin sen hetken ja pääsin taas jyvälle.



Työ aloitetaan painamalla vasemman ylälaidan "File" painiketta.


Sen jälkeen valitset ensimmäisen painikkeen, "New". Sen jälkeen eteesi aukeaa valikko,mistä pystyt valitsemaan kaikki tiedostoalueen asetukset. Muista myös määrittää bleedin määrä ( Bleed tarkoittaa tyhjää tilaa jota jää reunojen yli).

Muista myös kun teet painotuotteita että valitset tiedostotyypiksi CMYK, ja kun taas teet nettiin jotain(bannerit,facebook kuvat ym.) valitse RGB.

Kun teet Illustraattorilla tekstiä,muista laittaa sille ulkolinjat. Näin kirjaimia voidaan painaa.

Kun olet saanut kaiken tehtyä,tallenna työsi painamalla Save as... ja valitse ai. tiedosto, jolloin voit vielä muokata kuvaa. Jos taas valitset vaihtoehdoksi jpg., et voi enää muokata kyseistä tiedostoa.

Kuvion tekeminen on opittuna varsin yksinkertaista; jos haluat tehdä pilve, tarvitset pehmeäkulmaisen suorakulmion ja kasan palloja. Sitten vedät ne haluamiisi kohtiin ja painat Window → Pathfinder → Unite.