torstai 6. marraskuuta 2014

Työssäoppiminen



Meillä alkaa työssäoppimen 10.11 joka loppuu 23.12. Työtunteja viikossa pitää olla 37,5 tuntia. Itse hain töihin Salon Anttilaan johon pääsin heti. Ensin metsästin töitä pitkin Plazaa, mutta mikään ei oikein tärpännyt. Ajattelin ensin mennä Glitteriin mutta monen kyselemisen jälkeen ajattelin kokeilla Anttilaan. Siellä sitten juttelin Sarin kanssa ja hän päätti ottaa minut töihin.

Työkuvaani kuuluu asiakaspalvelu ja myyntityö. Olen pääasiassa kodin osastolla ja autan myös muilla puolilla. Paikan henkilöt olivat todella ystävällisiä ja he antoivat myös työvaatteiden pesuun heidän pesuaineen!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Lootuksenkukka

Lootuksenkukan idea on kerätä aiheesta tiivistettyä tietoa. Teimme kuvakollaaseja rokokoo ajan perusaiheista.









Logomo

Logomon työssä kävi sitten niin, että meidän tiimin idea valittiin. Eniten tästä saa kuitenkin kiittää Viiviä, hän teki periaatteessa kaiken, joten iso kumarrus hänelle (◍′◡‵◍). Suunnitelmaamme kuului synkähköt värit, kuten musta ja tuhkanharmaa. Oletimme että Logomoa edustanut Eija valitsisi jonkun ryhmän jolla oli kauniit kuviot ja juhlalliset värit, mutta vastoin odotuksia hän valitsi meidän suoraviivaisen ja tumman suunnitelman. Tämän jälkeen aloimme toteuttamaan ideaa. Ensin odotimme vastausta siitä, mitä materiaaleja asiakas tahtoisi ja vastaus oli tuhkanmusta polykarbonaatti. Sitä sitten aloimme metsästämään, soitin Salossa sijaitsevalle liikkeelle joka myi kaikennäköisiä materiaaleja. Mutta tälläinen tietämätön kun olin, en tajunnut sanaakaan mitä se myyjä sanoi ja nykäisin Jolan puolestani puhumaan.
Kun sitten levyt saapuivat Venemestarille, puimme haalarit (tai siis mine puin ainoastaa...٩(ˊᗜˋ*)و ) ja aloimme putsaamaan Illustrator tiedostoa IGEMS ohjelmalla. Sen jälkeen pientä opettelua koneen kanssa ja aloitimme pitkän, yhdeksän tuntisen seisomisen ja vahtimisen. Oli se aika epämiellyttävä kokemus, jalat särki seuraavat kaksi päivää! 




Hanna Munter

Hanna Munter on Somerolta kotoisin oleva yrittäjä ja yksi kansanedustaja ehdokkaista. Hänen kuvauksesta sai selville että hän pitää leipomisesta ja heillä on oma ravintola kotona.

Hannan kamppanjatyö tuli samaan aikaan Logomon yrittäjägaalan kanssa, joten hommaa oli aika paljon. Ope sanoikin että kannattaa jakaa hommat jokaiselle. Kamppanjaan piti suunnitella esite,erilaisia  pinssejä, Facebookin banneri hänen sivulleen,logo ja vaatetus. Hanna mainitsi erikeen pitävänsä Converse-kengistä. Aloimme aluksi valitsemaan värejä ja päädyimme rauhallisiin pastelli väreihin. 


Nyt kun miettii jälkeenpäin Hannaa, valitsimme ihan värit hänelle. Hanna kuvasi enemmänkin räväkät ja pirteät värit. Näin ollen Hanna valitsi Camillan,Sofin ja Pauliinan idean joka oli mielestäni aika täydellinen hänelle. Camillan piirtämä pinssi oli itsessään jo iso houkutin. Vaikka meidän planssia ei valittu, ei se minua jäänyt harmittamaan sillä meillä oli edessä Logomon työ.


Kameraralli



Ylhäällä voi nähdä kuvan joka on selvästi ylivalottunut ja alhaalla oleva kuva taas on alivaloittunut.
Ylivailoittuneisuus: seuraus siitä kun asetukset ovat asetettu yli nollan, tarkottaen että linssin aukko on suurempi ja siitä pääsee näin enemmän valoa läpi.

Alivaloituksessa asetukset ovat taas sitten alle nollan ja näin asetus menee miinusasteikolle. Aukko on pieni ja siitä ei täten pääse valoa sisään paljoa, tällöin myös kuvaus aika on pidempi ja kuvasta tulee helposti tärähtynyt ilman kamerajalkaa, joten on suositeltavaa käyttää jalustaa jos haluaa kuvistaan teräviä pitkän valoitusajan kanssa.



Kapea syväterävyys


Laaja syväterävyys


Vähän vielä kuvausjärjestelystä

Aamulla kun saavuimme kouluun, meille iskettiin eteen kasa papereita. Kyseiset paperit olivat kopioita Deko lehden kuvista, joista jouduimme ryhmän kanssa tekemään analyysejä. Päätimme raa'asti Viivin kanssa pistää kasa puoliksi ja alkaa tutkimaan kuvia. Tehtävä oli hieman pitkäveteinen,innostusta ei heti aamulla oikeen meinannut löytyä. Kun olimme saaneet kaikki kuvat handlattua, kokoonnuimme luokan kanssa pöytien ääreen ja aloimme opettajien kanssa keräämään kuvien perusteella vinkkejä taululle. Tässä jotain niistä; 

Värit: 
- kontrastit, luodaan erilaisia kontrasteja erilaisilla pinnoilla kuten mattaisella,karvaisella ja kiiltävällä.
- jyrkkyys
- erillaiset pinnat,kuten juuri nuo kiiltävä,matta,karvainen
- kultainen leikkaus

Muodot:
- materiaalit
- soraisuus

!! kuvan katsomissuunta voi muuttaa kuvan aihetta !!

∅✶*  rytmi/toisto/ryhmät  ∅✶*

 täydellisesti silitetty tai täydellisesti rypistetty 

rajaus; jos tekee,rajaa kunnolla pois mutta niin että asia on tunnistettavissa =͟͟͞͞(๑•̀ㅁ•́ฅ✧

 VALO TASAPAINOTTAA 




Agent Bauer,Susanna Vento ja Jenni Juurinen




Meille annettiin tehtäväksi etsiä Agent Bauerin sivulta yksi mieleinen kuvaaja ja yksi tämän ottama kuva. Silmään iski heti Rebecca Cohenin kuvasto, joka oli todella upeasti toteutettu.
Agent Bauer on nettisivu, jonne kuvaajat voivat lisätä omia kuviaan, jolloin ihmisten on helppo löytää niitä. Sivu on todella helppokäyttöinen, vaikkakin suomeksi sivustoa ei saa. Kuvat ovat jaoteltu kätevästi hakusanojen avuilla, esim. jotkut käsittelevät hius-ja meikkaushakua, kun taas jotkut käsittelevät valokuvausta. Itse pidän sivustosta todella paljon, ja haen nykyisin välillä sieltä inspiraatiota piirroksiin.

© COPYRIGHT AGENT BAUER





Itse pidän Susannan kuvista tosi paljon. Kuvat ovat sopivan hillittyjä ja jopa hieman vanhanaikaisia. Itse ainakin jäin katsomaan kuvia hieman pidemmäksikin aikaa, sillä yksityiskohdat kuvissa ovat onnistuneita ja itse jäin ainakin tutkimaan niitä kiinnostuneena.



Jennin kuvat kertovat kaikki omaa tarinaansa. Hänen kuvissaan värit leikkivät keskenään ja luovat hauskan tarinan rekvisiitan kanssa. Jennin sivu on aika hauskasti toteutettu; kun sivun avaa, eteen ilmestyy hyvin erilaisia kuvia, mutta kun mieleistä kuvaa klikkaa, sieltä avautuu kokonainen kuvasto kyseisestä aiheesta. Itse pidän kyseisestä ajatuksesta, sillä säästää turhaa sivun rullaamista ja onhan se omalla tavallaan aika kiva. On hyvä huomata, että Jenni on maininnut sivullaan ettei hänen kuviaan saa käyttää ilman lupaa,joten jos haluat hänen kuviaan johonkin käyttää,muista pyytää lupaa.

VAAPO



VAAPOsta on apua opiskelijalle,koska tämä voi näin merkata ylös oppimansa asiat. Itse koen VAAPOn hyödylliseksi ja aion käyttää sitä tulevaisuudessa.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kuvausjärjestely [2]

Kerron nyt vähän tarkemmin meidän kuvausjärjestelyn aiheesta,ideoista ja rakentumisesta.

Ensin istuimme tiimirinkiin ja Jori alkoi kysellä minkä numeron haluaisimme ottaa. Viivi tietenkin huusi että me halutaan olla ykkösiä, joten saimme aiheeksemme rokokoon. Itse olin ihan onnessani, olen aina rakastanut rokokoon tyylisuuntaa. Kaikki ne röyhelöt ja ihanat peruukit...


Rokokoo syntyi alunperin 1700-luvun alkupuolella Ranskan hovissa barokin jälkeen. Tunnettuja piirteitä kyseiselle tyyli-ja muotoilusuunnalle oli sirous,kaarevat linjat sekä leikkisyys. Yleensä rokokoo-tyylisiä kalusteita löäytää esim. mamman tai jomkun muun vanhemman henkilön luota. Monet tuntevat rokokoon sen pukeutumistyylin takia, johon kuului korsetit,muhkeat ja röyhelöiset mekot. Rokokoo ajan ihmiset rakastivat näyttävyyttä, joten uhkeat peruukit tulivat pian suosioon. Niitä saattoi laittaa mielensä mukaan ja niihin sai vaikka mitä koristeita.


Meidän työskentely ei ollut kuitenkaan mitään maailman etevintä. Usein päätimme tehdä niin ja niin paljon hommia, mutta pian huomasimme että mässättiin herkkuja ja naurettiin jollekkin tyhmälle asialle. Jos rehellisiä ollaan niin Aino teki ryhmäsämme ehkä eniten hommia.

Aloimme seuraavaksi suunnittelemaan kuvausta. Ensin suttasimme paperille vähän ideoita ja niitä pohdimme keskenään. Aluksi päädyimme ulkona pidettävään piknik aiheiseen kuvaukseen, mutta koska hyvää taustaa tai ruohomattoa ei löydetty oikein,päädyimme perinteiseen teehetkeen. Tulostimme isolla tulostimella meille lattian ja aloimme valitsemaan rekvisiittaa kuvauksiin.

Nappasimme uhriksi yhden tiimiringin tuoleista ja aloimme maalata sitä Maikin murhaavan katseen alla...(◕‿◕✿)
Saimme myös pientä lisäapua, kun tutustumaan tullut Mari-Anne auttoi meitä nyppimään niittejä seinästä ja maalaamaan.

Kun saimme tuolin maalattua, maalasimme seinän ja aloimme kokoamaan rekvisiittaa.


Ylivalottuneisuus

Alivalottuineisuus

Kapea syväterävyys

Leveä syväterävyys

Osuuskunta SAOSAO



28.10 meille tultiin esittelemään osuuskunta,johon voisi liittyä vapaaehtoisesti. Osuuskunta on yksi yhtiömuodoista. Mukana on oltava vähintään kolme henkilöä,mieluusti enemmän. Päätäntä valta on kokonaan ryhmän jäsenillä. Liittymismaksu on 40 euroa ja osuusmaksu on 10 euroa. Liittymismaksun saa takaisin kun haluaa erota. Ryhmässä täytyy olla kuitenkin vuosi, ennenkuin maksun saa takaisin. Jäseneksi pääsee ihan SSA opiskelijana, eikä siinä ole takarajaa milloin järjestöstä pitäisi erota. Jos kuitenkin alaikäinen haluaa järjestöön liittyä, tarvitsee hän huotajansa allekirjoituksen lomakkeeseen.

Järjestö tarjoaa mahdollisuuden päästä tutustumaan yrittäjyyteen todella hyvin. Jäsen saa paljon lisää tietoa esim. tuotteiden valmistuksesta ja hinnoittelusta,markkinoinnista ja asiakastyöstä. Järjestö järjestää myös paljon projekteja.

Itse tykkään ajatuksesta aika paljon, nykyään monet nuoret ovat kiinnostuneet tekemään itse tuotteita ja myymään niitä ihmisille. Hyvä esimerki löytyy useista tapahtumista,kuten Desuconista ja muista animeen ja mangaan suuntautuneista tapahtumista,joissa taidekojuilla myydään ihan kaikkea! Monet tekevät digital arttia myytäväksi, mutta myös avaimenperiä ja kangaskasseja löytyy.

Liittymispäätös kuitekin tökkii tuon hinnan takia. Onhan se tosi kiva kun tällaisia perustetaan ja kaikkea, mutta itse ainakin hieman hätkähdin sille viidellekympille mikä koko liittymisestä pyydetään. Kun siihen nyt sitten aion liittyä, toivon että se on sen rahan arvoista!

Loppujen lopuksi aika hieno idea itsessään,kirjoittelen varmaan myöhemmin kun olen liittynyt ja oppinut hieman lisää tästä järjestöstä.

torstai 30. lokakuuta 2014

IGEMS ja vesileikkuu

Eilen pääsimme testaamaan koneille asennettua uutta ohjelmaa nimeltä IGEMS. Kyseisellä ohjelmalla puhdistimme vesileikkuuta varten suunnitellut kappaleet. Oli se aluksi kyllä aika kamalaa jos rehellisiä ollaan, hermot meinasi mennä monessa vaiheessa. Onneksi opettaja Kallinen oli auttamassa meitä, ja puupuolen opiskelijat oppisivat melkein heti mitä koko homma toimi. Tämän jälkeen kävimme ruokatauolla ja suuntasimme Venemestarille vesileikkaamaan. Mulle vesileikkuu oli jo suht tuttua hommaa. Osa teki finnfoamista kuvionsa, itse tein ihan perus vaneerista koska silloin käytössä oli vain puhdasvesileikkuu, vaikkakin pari meistä sai kokeilla tehdä polykarbonaatin jämistä jotain.



Kuvausjärjestely [1]

Tehtäväksi saimme tehdä kuvauksia aikakauteen liittyen. Meidän ryhmä, johon kuuluu minä, Viivi ja Aino, sai aiheekseen rokokoo. Ensin suunnittelimme aiheen, aluksi meidän piti valita piknik, mutta päädyimme teehetkeen. Piirsimme suunnitelmat ja aloimme etsimään sopivia kalusteita. Aino toi kotoaan kauniin teekaluston joka sopi todella hyvin aiheeseen. Sen jälkeen nappasimme yhden luokan tuolin ja uudistimme sen kokonaan maaleilla. Sitten kokosimme kalusteet yhteen seinää vasten ja tulostimme seinä- ja lattiapaperit. Sitten vaan kuvaamaan!



Tietoa rokokoosta;

Rokokoo syntyi 1700-luvulla Ranskassa.
Rokokoota edelsi barokki, ja rokokoon jälkeen syntyi uusklassismi.
Rokokoolle tyypillisiä piirteitä oli sirous, hennot ja rauhalliset värit sekä leikkisyys.

Thinglink kokeilu

Tehtäväksi tuli kirjautua sivustoon nimeltä Thinglink. Kyseisellä sivustolla pystyy lataamaan kuvan johon voi lisätä interaktiivisia linkkejä. Idea on aika hauska, kai siitä vielä jotain hyötyä opiskelussa tulee olemaan.





keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kiltakoulu Hämeenlinnassa

Hämeenlinnassa pidettiin päivän pituinen kiltatapaaminen. Meille annettiin tehtäväksi selittää koulun opiskelijoille Pinterestistä ja Thinglinkistä. Sen jälkeen kävimme koulun ruokalassa syömässä ja kiertelimme hetken pajoilla. Päivä oli aika rento, olin samassa ryhmässä Nannan ja parin tekstiili puolen opiskelijan kanssa.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Selfieseinä

Selfieseinä-projektin tarkoitus oli tehdä avoimien ovien päivään seinä jota vasten otetaan kuva. 

torstai 9. lokakuuta 2014

Kaisan päivä


19.9 meitä tuli opettamaan vaatetusalan opettaja Kaisa. Aluksi tutustuimme opettajaan ja sitten esittelimme itsemme. Sen jälkeen Kaisa näyttä mallipäälle miten turbaani tehdään ihan yksinkertaisesta silkkihuivista ja sen jälkeen aloimme itse tekemään niitä. Itse tein Jenniinalle ja teki minulle, kyllä siinä vähän nauratti. Tämän jälkeen tulivat vuoroon solmiot ja rusetit. Ittellä ei oikeen se solmio onnistunut, pitää harjoitella joskus ihan kunnolla. Lopuksi opeteltiin laittamaan kangasta mallinukelle kankaista mekko, joka sopi sille ihan täydellisesti. Harjoituksen idea oli opetella saamaan vaatekappale istumaan moitteettomasti mallinukelle, jos vaikka töissä pitää laittaa tuotteita esille. Päivä oli itsessään aika kiva, ope oli ehkä hieman tiukka mutta nyt ainakin osaan tämän! ( ͡° ͜ʖ ͡°)


Avoimet ovet 8-9.10

Avoimien ovien päivä loppui tänään. Näiden kahden päivän aikana on ollu iha hirveesti tekemistä ja hääräämistä. Meiän tiimi ( minä + Viivi ja Aino ) oltiin eilen noin yhdeksän tuntii Venemestarin kadulla tekemäs pöytänumeroita Logomon Yrittäjä gaalaan. Oli se kyllä väsyttävä päivä, piti nousta ennen kello kuutta ja kotii pääsi vast jossai puol seiskan aikoihin. Eli jalat sattu, väsytti, oli nälkä ja huh. Onneks meil oli hyvä neuvoja vesileikkuussa, muuten ei oltais selvittykkää! Kyllä sen huomas sitte loppu päivästä ku vitsien laatu rupes laskemaan kiitettävästi ja nauratti melkeen kaikki... Kun numerot oli saatu leikattua, ne pakattiin laatikkoihin odottamaan seuraavaa päivää, jolloin ne haettiin.

Toisena päivänä vietin kolme tuntia Liisan parturituolissa ja kauhistelin ku hiuksia vaan lähti ja lähti. Kiitti Liisa, isot halit sulle :*

Sen jälkeen tulin takaisin Hyvonille ja olin vähän eksynyt et missä mennään. Ruvettiin sitte tekemään PowerPoint esitystä rokokoosta ja siinä se päivä meni äkkiä.

Visual Inspiration-päivä

Huh. Oli se kyllä aikamoinen päivä, kakkoset oli tehneet upeaa työtä päivän vuoksi! Saatiin jopa omat VisuInspa paidat mitkä oli oikeesti tosi hienot! Oon aina tottunu sellasii tylsii messupaitoihi mis lukee minikirjaimilla jotain, mut näis paidois oli ihana kuva ja ah. Jaettiin Camin kaa pinssejä, Liina ja Anni pääty jakaa purkkaa. Väkee täst tapahtumast ei puuttunu; heti ku ovet avattii ni porukkaa alko valumaa sisään ihan hulluna! Päivän kohokohta oli kyl ku tavattii kaikki ihanat vloggaajat ja saatii heidän kaa yhteiskuva ja nimmarit paitaa. Kyl sen päivän aikana ehti jalat kipeytyy ja alko sillo ajattelee et miten me muka saadaa tän tyyppine tapahtuma joskus pyörimää... Mut kaikki päiväs oli tosi hyvi suunniteltu, iha muotinäytöksest backstagen ruokaa( hihii nam :* ) Päivän päätteeks meist jotkut jäi auttamaan siivouksessa ja sitte oliki aika lähtee kotii!